lauantai 17. maaliskuuta 2012

valmiihkot kaapin ovet

Olen tänään maalannut ruokakaapin ovia ja ajattelin nyt laittaa muutamia kuvia.

Kaupoissa on myynnissä sabluunaliimaa, mutta päätin luottaa hiuslakkaan (toimii myös fiksatiivinä), huomattavasti halvempaa, eikä jää sitten turhia jämiä. Maalasin ovet ensin vaalean lilalla huonekalumaalilla, sitten "kasvit rungot" tummemman violettisella huonekalumaalilla. Lopuksi tein ruusut liitutaulumaalilla. Tämä saattaa kuulostaa hieman erikoiselta, mutta tein keittiöön jo aiemmin pari pientä liitutaulua, ja maalia jäi, joten ajattelin että se sopisi tähän (niin kuin sopiikin), eikä tarvitsisi ostaa kolmatta eri sävyä tai maalata ruusuja ja köynnöstä samalla lilalla.

Kun sabluuna on liimattu oven pinnalle, ei maalin pitäisi päästä leviämään, eikä sabluunan liikkumaan, ja voi rauhassa tuputtaa maalin.

 Annoin maalien kuivua kunnolla, aina eri väriän jälkeen. Ja myös ennen kuin aloin korjailemaan huonosti menneitä kohtia. Pikku virheet on helpompi korjata, kuin se että laskee käden vahingossa maaliin, ja virhe kasvaa kämmenen kokoiseksi... Kissojen pitäminen poissa kuivuvasta maalista oli myös haasteellista (ajoittain, ei ne nyt sinne koko aikaa olleet tunkemassa).

Korjasin virheet siveltimellä, maalasin myös osan koukeroista vapaallakädellä.

Ja nyt oven puoliskot näyttävät tältä. Katsotaan mitä Mister P sanoo.

On hauska maalatahieman totutusta poikkeavalla tavalla näitä ovia. Yleensähän tällaiset maalattaisiin vain yhdellä värillä. Tai sitten ovet/kaapit vaihdettaisiin kokonaan, mutta siihen ei nyt ole rahaa (mutta olin jo puolen vuoden täällä asumisen jälkeen lopenkyllästynyt edelliseen väriin, että jotain oli pakko tehdä), joten ostettiin vähän maalia ja piristettiin ilmettä uusillä väreillä... Yritän lähipäivinä saada ovet paikalleen ja otettua kuvia koko keittiöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti