perjantai 16. maaliskuuta 2012

Suunnitelmaan tuli suunnitelmanmuutos, taas kerran

Olin ajatellut maalaavani (loppuun) nyt kesken eräisenä olevan ruokakaapin oven tänään. Kävi kuitenkin niin, että eilen illalla soi puhelin "ehditkö millon ajamaan puita, huomenna tai lauantaina". Joten siirsin taas maalaamista johonkin lähitulevaisuuteen ja lähdin aamulla Enäjärvelle. Mutta juuri kun olin lähdössä traktorilla metsään, huomasin (taas kerran) piharakennuksen rikkinäisen oven. Ovi vielä syksyllä peitti traktorin mentävää aukkoa, mutta oli ajan saatossa hieman lahonut ja kulunut, joten lojui nut kappaleina. Sain idean tehdä oven harmaista laudoista laatikon (ainakin aluksi vain yhden).
Palattuani metsästä, jossa varmaan puolet ajasta kului traktorin kiskomiseen pois ojasta (siitä huolimatta sain ajettua kaikki puut), hyökkäsin oven kimppuun sahan kanssa. Ja lopputulos näyttääkin ihan laatikolta :), siitäkin huolimatta, että kyseessä on suht pikaisesti tehty koevedos.



Vaikka kyseinen laatikko ei sovikaan keittiön väreihin (Enäjärvellä sijaitsevan keittiön, Elimäellä se ei edes mahtuisi keittiöön), suunnittelin laatikkoa (toivottavasti) pian valmistuvaan sivupöytään. Idea jalostui niin, että kyseistä sivupöytää varten voisi tehdä valkoisia laatikoita.

Nyt kuitenkin olen taas kotona... Jaksaisikohan sitä pikkuisen maalata...?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti