tiistai 10. huhtikuuta 2012

Pääsiäisestä päästiin sitten eroon

Vietin pääsiäisen mökkeillen pienellä kaveriporukalla, saunottiin, syötiin ja pilkittiin jne. Täällä "kotikylässä" en varmaan jäälle enää uskaltaisi, mutta järvellä missä oltiin, meinasi kaira loppua kesken. Tasan yksi kala saatiin, tuli kyllä mieleen, että kalat naureskeli meille koukun ympärillä pyörien.

Olin ottanut kutomisen mukaan, kaiken varalta, ja sainkin kudottua myssyn loppuun.

Myös luonnoskirja ja kyniä oli mukana ja tuollaisen tulppaanin sutaisin yksi ilta, kun odotin muita saunasta. En ole ihan yhtä hullu saunoja kuin muut mökkeilemässä olleet, joten ehdin kuivatella rauhassa ja samalla kutoa ja piirrellä. Olihan ihan hauska pääsiäinen, mutta oli kyllä ikävä kisuja. No onneksi päästiin kotiin.

Tänään (pyykinpesemisen ja laukkujen purkamisen välissä) tein myös tälläisen kortin, ViliMarikan haasteeseen. Kortti tulee ihan käyttöön...

4 kommenttia:

  1. Pilkille olis kiva lähteä. Me ollaan jäällä käveltykin ja kestää vielä. Oli siellä mopopoikiakin ja yksi auto!
    Kiva kortti! Kiitos osallistumisestasi! Tuo pupujussi on tuttu. Jossakin sen olen nähnyt ennenkin. Kiva nämä käärejutut, kun saa arvuutella, mistä ne on napattu. :)

    VastaaPoista
  2. Hei, tulin kysymään, että tarkoittiko viestisi, että sulla oli 10 000 vai että se oli jo rikki mennyt luku? (Odotan sitä yhtä ja ainoaa voittajaa) ;)

    VastaaPoista
  3. siis kun avasin sivusi, siinä oli luku 10000.. eli tasaluku oli

    VastaaPoista
  4. Onneksi olkoon! Laita osoitteesi mulle sähköpostilla (blogissani on se) ja saat palkintosi postitse lähi aikoina.

    VastaaPoista